Hallitus kokoontui 19.01.2011 kauden ensimmäiseen kokoukseensa.
Yhdistyksen varapuheenjohtajaksi valittiin Rauno Aaltonen ja sihteeri & varainhoitajaksi Jukka Soini.
Hyväksyttiin Sääntömääräiselle kevätkokoukselle esitettävä Hallituksen toimintakertomus vuodelta 2010.
Vuoden 2010 tilinpäätös hyväksyttiin ja päätettiin ehdottaa sääntömääräiselle kevätkokoukselle, että ylijäämä siirretään edellisten vuosien ylijäämätilille.
Hallitus päätti suorittaa omakustanteisen (osallistujat maksavat matkansa itse) matkan Pietariin 14. – 17.02.2011 tutustuakseen mahdollisuuteen järjestää jäsenille vastaavanlainen matka kevään/syksyn aikana 2011.
Hallitus päätti, että yhdistyksen sihteeri & varainhoitaja, korvauksena tehtävien hoitamisessa syntyvistä pienkuluista, on oikeutettu osallistumaan yhdistyksen sääntömääräisille kokousmatkoille ja hallituksen kokousmatkoille yhdistyksen kustannuksella.